torstai 26. joulukuuta 2013

Tonttujen tuomiset ja Tapaninpäivän aikaansaannokset

Niin kuin lupailin, ajattelin esitellä hieman saamiani joululahjoja. Käsityöaiheisia oli tänä vuonna kolme kappaletta, kaksi kirjaa ja yksi ihan oikea käsityökin.  Eli ensimmäiseksi virkkaamisen liittyvä kirja, Molla Milsin Virkkuri. Siitä löytyy aivan ihania mattoja ja koreja, joille todellakin olisi käyttöä. Kunhan vain ehtisi jossain vaiheessa tekemään jotain isompaa, kun nuo pienetkin työt tuntuvat kestävän ikuisuuden valmistua. No, ainakin ideoita on pää täynnä. Erityisesti Virkkurissa oli hyvin esitelty kaikki perussilmukat (jos niin voi edes sanoa). Tällaiselle harvemmin virkkaavalla on erittäin hyvä, kun on selvä, yksi paikka, mistä voi aina katsella muistinvirkistystä, jos pylväät ja kiinteät silmukat ovat ihan sekaisin. :)

Toinen saamani kirja on Seija Saarisen toimittama Tölkkidesign. Ihastuin kovasti hänen aiemmin kirjoittamaansa Kahvipussin uusi ulottuvuus -kirjaan. Tölkkidesign vaikuttaa aivan yhtä hyvältä. Sieltäkin löysin jo ohjeen, jonka haluan ehdottomasti toteuttaa. Se ei liity kylläkään virkkaukseen niin kuin kaikki muut kirjan ohjeet, mutta vaikutti hyvin mielenkiintoiselta ja lopputulos oli niin erilainen, ettei olisi uskonut, että sen tekemiseen on käytetty tölkki!

Siskoni antoi minulle lahjaksi Joco Björneborg -merkkiset lapaset. Ne on tehnyt melkein kokonaan (99-prosenttisesti) kierrätysmateriaalista, joka on hankittu Porin lähialueilta. Lapasissa luki myös: Handmade in Finland, joten niistä saatu tuotto menee kokonaisuudessa suomalaisille käsityöläisille. Ja ovathan ne hienonnäköisetkin!

Tänään on ollut hyvä päivä myös käsitöiden saralla, sillä sain vihdoin ja viimein viimeisteltyä pari tiskirättiä, jotka ovat odottaneet lankojen päättelyä jo jonkin aikaa. Nekin aloitettiin KyJyn aikaan, vaikkeivät siinä valmiiksi asti ehtineetkään. Tiskirätit ovat aina helppoja ja melko nopeitakin tehdä ja vihdoin sain tehtyä yhden itsellenikin, vaikka toinen on lähdössä kaverin kotiin. Kirkas, keltaisenvihreä tiskirätti on vielä niitä malleja, joita olen halunnut itse kokeilla (yksi on vieläkin odottamassa vuoroaan;) ), mutta harmaa on kokonaan suunnittelemani. Sitä oli hauska suunnitella. Prosessi ulottuu aivan kesään asti, ei tainnut ihan juhannus olla, mutta varmaankin heinäkuun puolta, kun kuviota raapustelin. Kuva sai sitten karhun muodon ja nimekseen Kontio. Jos kysyntää löytyy, niin voisin ehkä ohjeen tännekin laittaa.

Nyt kun tätä tekstiä tuntuu jostain vain tulevan, niin ajattelin vielä pohtia tähän hieman KyJyilyäni ja jonkinlaista loppuraporttia väsätä. Kahdeksan valmista työtä onnistuin tekemään ja näin ollen kaksitoista jäi kesken, suurin osa aivan alkutekijöihinsä. Yhdet sukat olisin melkein vielä ehtinyt, mutta aika ei vain riittänyt :( No, jaa ensi vuonna sitten! Tapahtumana KyJy oli hauska. ensimmäistä kertaa aloitin monta työtä kerralla, ja teinkin sitten lähes tulkoon pelkästään niitä koko syksyn. En viittinyt juurikaan etsiä uusia ohjeita, jottei tulisi hinku tehdä niitä muiden projektien sijaan. Jännittävää oli alussa myös se, etten ollut aivan varma keksisinkö 20 eri työtä tehtäväkseni puolentoista kuukauden aikana.

Lopputulos on tietysti pieni pettymys, mutta ymmärrän kyllä, miksi näin on tapahtunut. Vapaa-aikani on vähentynyt huomattavasti koulun penkille palaamiseni jälkeen ja tietenkin poikaystävä vaatii myös oman aikansa, mitä en vaihtaisi kyllä mihinkään. Onneksi käsitöille jää silti aikaa myös tulevaisuudessa ;)

Lopuksi vielä tiedot aiemmin mainitsemistani tiskiräteistä.


Ohje: vihreä: Kelly Daniels, Gardening Dishcloth; harmaa: oma malli
Langat:  Blend Bamboo, keltaisen vihreä (18g) & Blend Bamboo, harmaa (20g)
Puikot: 3,0 mm
 

keskiviikko 25. joulukuuta 2013

Tonttujen viemiset

Tonttujen viemiset eli tekemäni joululahjat, jotka ovat eilen saaneet uudet omistajat. Iki-ihana poikaystävä sai pehmeässä paketissaan villasukat, jotka eivät valitettavasti KyJy-töihini kuuluneet, ja veivät samalla aikaa niiden valmiiksi saattamisesta pois. Lisäksi viimeiseksi jäänyt KyJy-työni: säärystimet, jotka valmistuivat niinkin tiukasti kuin 23.12. Säärystimet menivät ystäväni pakettiin, kun hän oli sellaisia toivonut.

Ensiksi kerron hieman villasukista, jotka itseasiassa sain aloitettua vasta 13. päivä joulukuuta, kun vihdoin sain sen verran omaa rauhaa, että pystyin ne yllätyksenä tekemään. Mallin löysin Ravelrystä. Siitä on vuoden aikana tullut oikea luottopaikka aina kun jonkinlaista uutta mallia haluaisi kokeilla, sillä sieltä tuntuu löytyvän sopiva vaihtoehto joka ikinen kerta :)

Kuvio oli helppo oppia, mutta hieman työläs, tai ehkä enemmänkin aikaa vievä, kun muutenkin olisin halunnut saada nopeasti valmista. Tosin siinä vaiheessa kun ei enää tarvinnut kokoajan katsoa ohjeesta seuraavaa kerrosta, työn etenemisvauhti nopeutui huomattavasti. Tumma lanka tietenkin toi omat hankaluutensa varsinkin bussissa neuloessa, mutta ainakaan lika ei tummassa näy heti ja väritoivomus kun oli tummansininen. Kuten vasemmalla laidalla olevasta kuvastakin huomaan, niin lanka loppui hieman kesken. (olin varannut kolme 50g kerää Regiaa ja lopun kavennusta jouduin tekemään toisella langalla kun lanka ei yksinkertaisesti riittänyt. Musta lopetus ei kuitenkaan pahemmalta näytä, joten olen ainakin itse tyytyväinen lopputulokseen.

Seuraavaksi vuorossa onkin viimeinen valmiiksi saatettu KyJy-työ ja toinen itsetehty joululahja, Nimittäin säärystimet. Näidenkin ohjeen löysin Ravelrystä. Muokattuna olen sitä jo aiemmin käyttänyt sitä näihin sukkiin ja pidän erityisesti palmikoiden luomasta kuviosta säärystimien etuosassa. Tupsuja piristin hieman lisäämällä niihin lankojen jämiä, ettei säärystimistä vain tulisi liian harmaita, myös i-Cord-nauhat saivat oman osansa erilaisesta värityksestä.

Tähänkin työhön olin varannut liian vähän lankaa. Lanka loppui täysin toisen säärystimen päättelykierroksella. Onneksi sitä ei ole helppo erottaa, kummassa näin on käynyt ;) Työ eteni mukavalla tahdilla, vaikka palmikoissa on aina se ongelma, ettei niitä  oikein pysty tekemään ulkomuistista. Ainakaan minulta se ei oikein onnistunut, vaikka tämä onkin toinen samanlainen tekemäni työ (palmikko-osuudeltaan).

Kuvia säärystimistä ottaessani huomasin näin jälkeenpäin, että ne ovat menneet hieman eri tavalla kuin mitä oli tarkoitus. Kyllähän se noinkin hyvältä näyttää, mutta kuvissa on sisäpohkeen puolelle kääntynyt palmikkokuvio, joka kuuluisi suunnitelijan ajatuksen mukaan taakse, jolloin tupsut jäisivät ulkosivuille, mutta mielestäni niitä voisi kyllä noinkin käyttää.

 Lopuksi vielä tiedot molemmista töistä. Huomenna ehkä saisin kuvattua joululahjani ja jos saisin niitä täällä vielä jotenkin esiteltyä. Ehkä niistä löytyy tulevia töitäkin, kuka tietää.

Sukat

Ohje: Sara Amaroso, Escalator
Langat: Regia; 8-fähig, tummansininen & Sukkalanka, musta
Puikot: 3,5 mm


Säärystimet
 
Ohje: Susan Power, Mosey
Langat: Cascade 220 (201g), I-cord ja tupsut jämälangoista
Puikot: 4,5 mm
aloitettu: 25.7.    valmis: 23.12.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulun viettoon

Viime aikoina on tullut tehtyä enemmän ja vähemmän hys-hys-juttuja, joista kerron sitten hieman enemmän varmaan huomenna, kun voi olla varma, että kaikki lahjapaketit on avattu. Sitten en ainakaan pilaa yllätystä:) Onpa joukkoon ainakin yksi KyJy-työkin eksynyt.

Muuten joulunvietto on alkanut hyvin rauhallisesti. Kohta syödään jouluateria, minkä jälkeen luvassa sukuloimista ja omien lahjojen avausta. Katsotaan, josko omiinin lahjoihin olisi jotain käsitöihin liittyvää eksynyt...


Kuva on Bremenin joulumarkkinoilta. Saksasta mukaan tarttui hieman Opalia (2 kerää) ja Regiaa (1 kerä), mutta nistäkin lisää sitten paremmalla ajalla. Tämän jouluisen kuvan saattelemana toivotan teille, hyvät lukijat rauhallista joulua!

sunnuntai 24. marraskuuta 2013

KyJy: kuukausi jouluun!

Tänään 24.11. jouluun on enää kuukausi (30 päivää tarkalleen ottaen). Silloin KyJyilykin loppuu ja työt pitäisi kaikki olla valmiita. Itselläni tällainen optimitilanne on mahdoton. Voin luultavasti sanoa sen suoraan.


Tuon verran on töitä vielä jäljellä. 13 kaiken kaikkiaan, ja vielä epäonnen luku, jos sellaisiin uskoo. Sukat varmaan ehtii vielä ainakin valmistua, mutta muusta en sitten olekaan ihan varma, vaikka seassa on pari joululahjaakin... Päiväpeittoonkin pitäisi vielä tehdä 98 palaa, jos muistan oikein. Tosin senkin koko on muuttunut jo moneen otteeseen.  Niiden lisäksi olen tehnyt hieman kolmen tiskirätin satsia ja säärystimiä. Ehkä saisin nekin valmiiksi, jos oikein panostan, mutta katsotaan.

Ensi vuotta varten voisi miettiä syitä siihen, etteivät työt ole edistyneet hyvistä aikeista huolimatta. Vielä heinä-elokuun aikaanhan tahti oli melko kova ja olin hyvin optimistinen töiden valmistumistahdista. Sitten sain elokuun alussa hyväksymiskirjeen ja pari viikkoa myöhemmin palansinkin koulun penkille. Silloin ajattelin vielä sen lisäävän käsityöaikaa, mutta hieman päinvastoin kävi. Bussissa ehtii kyllä tekemään, mutta luennoilla ei niinkään. Eikä siinä vielä kaikki, jos syitä listataan, nimittäin poikaystävä vie kaiken lopunkin vapaa-ajan, mitä käsitöihin olisi käyttää (tai ainakin puolet siitä:)).

Ehkä ensi vuonna voisi valita pienempiä töitä. Tai keksiä jostain vuorokauteen lisää tunteja...

perjantai 22. marraskuuta 2013

Vasenkätisyys ja käsityöt

Ennen kuin kukaan ehtii innostua, niin ei, en ole saanut yhtään työtä aikaiseksi viimeisen kahden viikon aikana. Käsitöitä on kyllä tullut tehtyä, mutta mitään en ole saanut valmiiksi. Olen myös hyväksynyt sen, etteivät kaikki KyJy-työt tule ajoissa valmiiksi. Suurimmat syyt tähän ovat varmasti hyvin aktiivinen opiskelijaelämä ja uusi (okei, kaksi kuukautta vanha) ihmissuhde. En kuitenkaan ajatellut täällä vielä pohtia kyjyilyäni sen enempää vaan ennemminkin yhtä käsityötäni, tai oikeammin sen ohjetta.

Olen jo aiemminkin huomannut, että vasenkätisenä käsityöohjeiden lukeminen on välillä haastavaa ja kaiken saa tehdä peilikuvana, tai jäljestä tulee peilikuva. Joissain töissä se ei haittaa, mutta esimerkiksi villatakkia tehdessäni sain miettiä, että toimiiko ohje enää ollenkaan, jos teen vasemman etukappaleen oikean kappaleen ohjeen mukaan. Seuraavissa sukissa minulla oli hieman enemmän ongelmia kuin tavallisesti.





Kuva ei ehkä ole kaikkein paras, mutta ongelma oli se, että onnistuin ohjee mukaan tekemään työhöni tavallaan kaksi kantapäätä (alla sellainen, kuin kuuluisi olla). Saatoin lukea ohjetta väärin, mutta minusta tuntuu, että sekoitin  hetkeksi, kumpi sukka on kumpi (jos ohjeessa tehdään vasenta sukkaa, minulla valmistuu yleensä oikea). Onneksi näin suoraan, missä olin tehnyt väärin, mutta purkamista on paljon ja toinen on vielä purkamatta. Ehkä minun pitäisi etsiä vasenkätisten ohjeita. Mahtaakohan sellaisia olla missään?

tiistai 5. marraskuuta 2013

Hiiru kevätauringossa

Viikonloppuna sain jonkun verran jatkettua yhtä KyJy-työtä, jossa on aivan ihanaa Zeldan käsinvärjäämää lankaa. Sitä sain hyvin eteenpäin neljän tunnin syyskokouksessa, enkä edes ollut ainoa, jolla oli keskeneräinen käsityö mukana! Lisäksi sain näitä aloituksia jatkettua vielä maanantain koulumatkoilla (tunnissa ehtii jonkun verran myös ohkaisella  langalla) ja tänään koulusta tullessa. Valitettavasti mitään valmista ei ole saatu tällä(kään) kertaa aikaiseksi, mutta Afrikan kukkia viime viikolla tuli muutama tehtyä, ja lopullinen määrä taisi muuttua taas, sillä tämänhetkisten laskujen mukaan niitä tarvitaan vielä 109. Hommaa siis on silläkin saralla, enkä uskalla ajatella, kuinka monta työtä on vielä aivan alkutekijöissään.


Enpä kerrokaan vielä, mitä on seuraavaksi valmistumassa, mutta sen verran voin sanoa, ettei näistä ainakaan tule halloween-kissankorvia. ;)

maanantai 28. lokakuuta 2013

Kukkaisperinteitä

Pitkästä aikaa on taas näyttää jotain valmista. Tässä työssä onkin mennyt hetki. Tosin suurin syy on ollut tenttiviikossa ja opiskeluun uudelleen tutustumisessa. Yllättävän paljon koulutehtävät vievätkin aikaa, eikä tulevakaan periodi näytä yhtään helpommalta vaan päinvastoin.

Joka tapauksessa olen vihdoin saanut lapaset valmiiksi, tarkalleen ottaen listan ensimmäiset lapaset. Ne ovat menossa kaverille kiitokseksi hänen lainaamistaan kirjoista. Sain nämä valmiiksi jo lauantaina, mutta vasta tänään ehdin ne kuvaamaan ja lisäksi minulla on nyt aikaa raapustella tänne :)

Koska lapaset ovat menossa kaverille hän sai vaikuttaa lapasten kuvioon ja väriin. Hänellä oli vanhat lapaset, joiden kuviosta hän tykkäsi kovasti, joten kopion saman kuvion näihinkin ja pakko myöntää, että itsekin tykkään tuosta kukkakuviosta kovasti.  Malli oli onneksi helppo, sillä tein kirjolapasia ensimmäistä kertaa yläasteen jälkeen, ja siitä tuntuu olevan pieni ikuisuus.


Tuli pieniä ongelmia noiden peukaloiden kanssa, kun en meinannut millään saada sitä tarpeeksi löysäksi, joten lopulta päätin  ratkaista ongelman kutomalla ensin yhdellä värillä ja tekemällä kuvion jälkeenpäin. Siinä oli hieman enemmän hommaa, mutta lopputulos onnistui hyvin ja olen tyytyväinen, että sentään sain sen kuvion jatkumaan myös peukalossa. Osaako joku tehdä kirjaillun peukalon niin, että se jäisi väljähköksi? Mahtaako siihen olla mitään ohjetta tai tapaa, joka helpottaisi, ettei kiristäisi niin hirvittävästi niitä lankoja?

Langoista vielä, että keltainen oli aivan ihanan värinen, vaikken keltaisesta kauheasti pidäkään. Harmi vain, etten ole samaa sävyä nähnyt missään muussa lankamerkissä kuin tässä Washable Evessä, jota ostin alkuvuodesta nettikaupan loppuunmyynnistä. Onneksi sitä jäi vielä sen verran, että voisi tehdä lapaset itsellekin. Koska parina keltaisella langalla on Puro, en edes yrittänyt saada värejä täsmäämään ja tavallaan kivempi näin, varsinkin kun ovat noin syksyisenväriset.


Ohje: kopioitu kuvio vanhasta lapasesta
Langat: Washable Eve, keltainen (51 g) & Novitan Puro, ilo (29g)
Puikot: 4,0 mm
aloitettu: 20.7.  valmis: 26.10.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Kovan onnen sukat

Huh huh. Ihan kauhistellen katsoin, kuinka vähän olen KyJyjä saanut valmiiksi. Syyskuun aikana ei vain tuntunut saavan mitään valmista varsinkin, kun olisi pitänyt keskittyä juuri näihin sukkiin, joita olen jo keväällä yrittänyt tehdä, tosin toisella mallilla. Tarkoitus oli antaa siskolle syntymäpäivälahjaksi, mutta ne synttärit ovat olleet ja menneet jo aikoja sitten. No, onhan tuo joulujo tulossa, että ehkä silloin sitten.

Toivomuksena oli sellaiset löllösukat, joissa olisi leveä varsi, jotta ne saisi jalkaan myös pitkillä tekokynsillä. Sellaisethan niistä loppujen lopuksi tuli. Toivottavasti kelpaavat.

Sukkien tekeminen sujui, kunhan vauhtiin pääsi (varsien jälkeen, ne olivat vielä aika tuskaiset). Opin tekemään I-cordin ja pompuloita on aina hauska tehdä :)



Ohje: Susan Power, Mosey
(ohjeesta otettu sukan varsi, loput perussukka ohjeella)
Lanka: Seitsemän veljestä, vaaleanpunainen
Puikot: 4,0 mm
aloitettu: 25.7. valmis: 4.10.

torstai 19. syyskuuta 2013

Mietelmiä saamattomuudesta ja valmistumattomuudesta

Ihanaa saada taas uusi lukija. DayDreamer, tervetuloa.

KyJyn alku näytti niin lupaavalta, mutta nyt näyttää siltä, että se on vähän jämähtänyt paikoilleen. Voisihan sitä syyttää kiirettä tai muita hommia, mutta vaikka iltaisin on jonkun verran aikaa, niin ei ole jaksanut puikkoja esille ottaa tai sitten on tullut tehtyä vain muutama rivi työtä eteenpäin. Osasyy varmasti on myös siinä, että teen kolmea työtä samaan aikaan eteenpäin.

Yksi työ on matkatyö, jota pystyy tekemään helposti bussissa (saa nähdä kuinka kauan, kun kyseessä on musta pitsiräpellys...) toinen on sukat, joita olen yrittänyt saada eteenpäin ties kuinka monta kertaa, mutta ne etenevät vauvan askelin, ja silloin kun en jaksa sukkia tehdä, virkkaan Afrikan kukkia. Niissä alkaa jo olla ongelmia värien valitsemisessa, kun haluan tehdä erilaisia ja 45 kappaletta on jo tehty (ainakin 49 jäljellä).





Yllä olevassa kuvassa on ne sukan alut, tai oikeastaan onhan jo melkein puolessa välissä ja loppu menee ehkä nopeammin. Sen jälkeen onkin luultavasti lapasten vuoro. Toisaalta jonossa on vielä yhdet sukat näiden jälkeen...



lauantai 24. elokuuta 2013

Korallitunika

Sain tunikan valmiiksi jo viime viikonloppuna, mutta koneeni rikkoutui ja sain sen vasta eilen takaisin ja käyttöön. Katsotaan sitten kuinka kauan se pystyy toimivana. Siskon kaveri ei antanut kauheen hyvää arviota tai ainakin tarpeeksi epämääräisen: kestää vuosia tai viikon. Mutta tällä hetkellä se toimii hyvin, ja voin kertoa hieman tunikasta, joka on viimeisin valmis työni. Muuten olen tehnyt lähinna Afrikan kukkia. Laskin, että tarvitsen niitä ainakin 80 kappaletta ja minulla on valmiina varmaan lähemmäs kolmekymmentä.


 Näitä on hauska tehdä, kun saa käyttää kaikki laatikon pohjalla lojuvat jämät ja suunnitella uusia hauskoja väriyhdistelmiä. Siksi se varmasti on minusta niin koukuttavaa.

Ja Afrikan kukkien lisäksi olen neulonut tosiaankin tunikan, joka valmistui ja viime viikolla. Sen tekemiseen menikin hieman aikaa, tai oikeastaan en tehnyt sitä muuten kuin muiden töiden ohessa. Kyseessä kumminkin oli monta monta kerrosta aina-oikeaa langalla, joka oli aluksi hyvin yhteistyöhalutonta. Toinen puolikas oli kuitenkin jo huomattavasti sujuvampi. Pidän kumminkin langan jäljestä, sillä lopputulos ei näytä aina-oikelta, vaan minulle tulee mieleen koralli.

Löysin ohjeen tunikaan Ullaneuleen sivuilta ja se vaikutti sopivalta, sillä minulla oli tätä lankaa varastossa, enkä löytänyt tikapuulangalle montaa ohjetta. Ehkä pitää ensi kerralla keksiä jotain itse. Lankaa nimittäin jäi vielä kahdessa eri värissä :)

Neulominen oli tosiaan helppoa, varsinkin kun tunika oli suurimmaksi osaksi suoraa. Kerrosten laskemisen helpottamiseksi keksin laittaa nappeja lasiastiaan ja poistin niitä sitä mukaan kun sain kerroksen valmiiksi. 80 kerrosta olisi ollut turhauttavaa laskea paperilla. Niiden 80 kerroksen jälkeen ohjeessa olisi vielä ollut käsien muotoilut, mutta minusta neulos oli jo tunikan pituinen ja lankakin oli lähes loppu, joten päättelin sen jo siinä vaiheessa. Hyvä siitä tuli ilman muotoilujakin ja erityisesti pidänkin juuri tuosta tunikan yläosasta.


Ohje: Lady of the Night, Ulla 03/05
Lanka: Merdiven, punainen (191g)
Puikot: 8,0 mm
aloitettu:  23.6. valmis: 18.8

Ehkä saisin ensi viikolla tehtyä hieman enemmän käsitöitä, kun töiden sijaan siirryn takaisin opiskelujen pariin. 3/4 KyJy-töistä on kuitenkin vielä valmistumatta... En vain tiedä, minkä tekisin seuraavaksi. Toisaalta ei tarvitse etsiä lisää ohjeita, kun on puolivalmiita töitä pitkäksi aikaa :D

keskiviikko 7. elokuuta 2013

Tähtisumu

Viikko meni leireillessä Lootholmassa, enkä saanut aikaiseksi kuin neljä senttiä sukkien vartta, mutta mukavaa oli. Porukka oli kiva ja sain paljon uusia ystäviä. Yhtenä iltana päästiin porukalla seilaamaankin. Toivottavasti nähdään ensi kesänä Piirulla!

Kun kahdeksan päivää on mennyt hieman muissa tunnelmissa, eilen tänään olenkin sitten tehnyt enemmän käsitöitä. Olen jopa saanut valmiiksi 21.7. aloittamani tossut. Niitä oli hauska tehdä, vaikka ohje olikin ehkä hieman liian yksinkertainen. Paksu lanka ja valmista tuli nopeasti.

Lankoina käytin vanhoja Teddyjä, jotka olen saanut joskus nuorempana. Harmaa-valkoisesta oli joskus suunnitteilla pikkusiskon kaulahuivi, mutta hänellä loppui into siihen kauan sitten. Purin sitten kaulahuivin alun ja nyt sain molemmat kerät hyvään käyttöön, samoin kuin laatikon pohjalla lojuneen sinisen kerän.

Tupsuja tein pitkästä aikaa ja pahvikehikotkin tuli väkerrettyä käsin. Niistä taisi tulla hieman liian isot, mutta minusta ne sopivat näihin tossuihin oikein hyvin. Tuli muuten todella pehmeät ja lämpimät tossut. Oikeat tähtisumu-tossut syksyn kylmiin ja pimeisiin öihin. ;)


Ohje: Eila-mummun tossut Arkimamman arkiralli -blogista
Langat: Novitan Teddy Galaxi, harmaa (180 g) & Teddy, sininen (92 g) tupsuihin
Puikot: 7,0 mm 
aloitettu: 21.7. valmis: 7.8.

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

KyJy aloitukset

Nyt on kaikki KyJy aloitukset tehty, eikä hetkeäkään liian aikaisin, sillä huomen aamulla on aikainen lähtö Lootholmaan viikoksi, enkä aio ottaa sinne mukaan kuin yhden ainoan työn. Siksi piti aloitukset saada valmiiksi ja niitä onkin tehty kovalla kiireellä pari aloitusta per päivä. Aloituksia tehdessä olen huomannut sen, että haluaisin ensin tehdä tietyn työn loppuun, joten suurin osa aloituksista on vain muutaman rivin pituisia, kun olen sitten jo jatkanut aivan toista työtä. Tällä hetkellä kiinnostaisi tehdä tossuja ja lapasia, eikä mitään muuta ennen kuin saan niistä toisen valmiiksi.

Alla olevassa kuvassa olen yrittänyt saada kaikki aloitukset jo aiemmassa kuvassa näkyneelle pikkupöydälle, mikä ei ollut helppoa, mutta kuvasta löytyy kumminkin kaikki 17 aloitusta (3 on jo valmiita ja menneet lahjoina eteenpäin, joten niitä en enää saanut kuvaan), vaikki kaksi mustasta langasta tehtyä, eivät näykkään kunnolla. Vähän ahdasta siinä on tällä hetkellä, mutta nyt alkaakin pöydän raivaaminen jouluksi, joten tilaa tulee pikkuhiljaa taas lisää.





1. Miesten sukat, aloitettu 21.6. / valmiit 5.7.
2. Naisten sukat, aloitettu 25.6. / valmiit 19.7.
3. Pariskuntalapaset, aloitettu 5.7. / valmiit 18.7.
4. Tunika, aloitettu 23.6.
5. Naisten sukat, aloitettu 23.7.
6. Naisten sukat, aloitettu 25.7.
7. Lapaset, aloitettu 20.7.
8. Tuplalapaset, aloitettu 19.7.
9. Huivi, aloitettu 5.7.
10. T-paita, aloitettu 26.7.
11. 3 x tiskirätti, 1/3 aloitettu 16.7.
12. 4 x patalappu, 1/4 aloitettu 22.7.
13. Pipo, aloitettu 28.7.
14. Tossut, aloitettu 21.7.
15. Virkattu laukku, aloitettu 26.7.
16. Tilkkupeitto, aloitettu 18.7.
17. Nukke, aloitettu 27.7.
18. Nuken vaatteita, aloitettu 27.7.
19. Säärystimet, aloitettu 25.7.
20. Kissalle vaate, aloitettu 28.7.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Tilannepäivitystä

KyJyilyssä olen aloittanut töitä vähän nopeampaan tahtiin nyt viime aikoina, eikä kaikista aloituksista ole ollut mitään kuvia täällä esille, joten päätin nyt koota tähän kaikki tähän mennessä aloitetut ja kesken olevat työt. Pakko myöntää, että kun sain kaikki kerättyä yhteen paikkaan ja mietin, mitä sitten seuraavaksi jatkaisin, tuli pieni valinnanvaikeus, kun kaikki työt huutelivat enemmän tai vähemmän, eikä millään ole kiire, että voisi sen takia ottaa työn alle. Toisaalta niitähän voi vaihtaa vaikka päivittäin :)






Seitsemän aloitusta on kesken tällä hetkellä. Vasemmalta yläkultmasta lähtien kuvassa on ensin tunikan etukappale tulossa, sen vieressä ensimmäiset ja toiset lapaset. Virkkuutyönä keskellä on Afrikan kukka tulossa. Harmaan alku on tiskirätti, musta huivi sen vieressä ja aivan kuvan etualalla on tänään aloitetut tossut tulossa. Ehkä jatkankin niitä vielä lisää tänään...

perjantai 19. heinäkuuta 2013

Rakkauden jumalatar


Nämäkin sukat on tehty KyJy-työnä ja ne ovat myös menossa huomenna lahjaksi, joten vähän tiukille meni valmistumisen kanssa. Muuten näissä oli hieman ongelmia toteuttamisen kannalta.

Alunperin valitsin mallin kahdesta syystä, pidin näistä sukista ja mallin nimi oli Aphrodite, joka on rakkauden jumalatar kreikkalaisessa mytologiassa. Ja romanttinen ulottuvuus sopi hyvin häälahjaksi annettaviin sukkiin, vaikka sukat itsessään eivät kovinkaan romanttinen lahja ole.

Sitten vielä tekemisestä. Minulla oli paljon paksumpi lanka, mitä ohjeessa ehdotettiin, mikä tietenkin aiheutti hieman ongelmia kuvion kanssa ja kärjen sain tehdä kahteen kertaan ennen kuin olin tyytyväinen, mutta kuvio on silti kaunis ja pidän siitä kovasti. Eli kova työ palkittiin. Tosin ensi kerralla voisi joko tehdä ohjeenmukaisesta langasta tai tehdä edes mallitilkun. Valitettavasti olen melko laiska, mitä tulee mallitilkkuihin ja tällä kertaa se hieman kostautui.


Ohje: Jeannie Cartmel, Aphrodite
Langan kulutus: 7 veljestä, limevihreä (122 g)
Puikot: 3,5 mm
aloitettu: 25.6. valmis: 19.7. 

Tänään aloitin taas yhtä KyJyä, jotta saan aloitukset ajoissa valmiiksi. Kyseessä on numero 8, tuplalapaset. Ajattelin varmaan tehdä viikonlopun jälkeen jonkinlaista tilannekatsausta, niin pysyy perillä itsekin, mitä on aloittanut ja kuinka pitkällä ne jo ovat.


torstai 18. heinäkuuta 2013

Pariskuntalapaset


Nämä tulivatkin todella opeasti valmiiksi johtuen varmasti peusmallista ja raidat rytmittivät aika hyvin neulomista. Aina piti aina päästä vähintään raidan loppuun ja sitten tulikin seuraava, jota piti tehdä vain muutama kerros ja loppujen lopuksi en olisi millään malttanut lopettaa.Toisaalta ainakin tulivat valmiiksi ajoissa. Ne ovat nimittäin menossa häälahjaksi viikonloppuna.

Pariskuntalapasten idea on minusta hauska. Ne on suunniteltu niin, että pari saa pidettyä toisiaan käsistä, niin, ettei lapanen ole käsien välissä, vaan yksi yhteinen lapanen on molempien käsien ympärillä. Yläkuvassa on hyvä esimerkki. Tosin siinä on minun molemmat käteni, eikä kahden eri ihmisen käsiä. Hovikuvaaja on vieläkin hakusessa, kun ystäväni muutti Helsinkiin.

Lapasten neulomisesta vielä sen verran, että olivat ensimmäiset neulomani lapaset kuudennen luokan jälkeen, mutta homma oli paljon vähemmän hakusessa kuin alunperin ajattelin. Onneksi näitä on KyJy-listassa vielä lisää. Kokeilin muuten näissä ostamiani KnitPron sukkapuikkoja ja alan vihdoin ymmärtää, miksi puiset puikot ovat niin paljon metallisia paremmat, mukavammantuntuiset kädessä ja KnitPron puikot ovat aivan ihanan pirteänväriset.


Ohje: Oma, idea Vyyhdin ja neulistin blogista
Langan kulutus: Kotikulta sukkalanka punainen (38 g), Kotikulta sukkalanka vihreä (48 g) 
& 7 veljestä nostalgia, vihreä-ruskea (38 g)
Puikot: 4,0 mm
aloitettu: 5.7.   valmis: 18.7.
 
Lisäksi aloitin 16.7. taas uuden työn, nimittäin tiskirätin ja tänään vuorossa on tilkkutäkin alku. Se on suunnitteilla Afrikan kukista, joihin olen jostain syystä aivan ihastunut.


sunnuntai 14. heinäkuuta 2013

Viikonlopun saldo

Taas on viikko mennyt ja arkena en ole paljoa ehtinyt neuloa. Hieman sukkia ja huivia olen saanut eteenpäin, mutta perjantaina akoitin uuden neuleen, jota olenkin sitten tehnyt koko viikonlopun (ainakin melkein) kesäteatterissa vierailun lisäksi siis.

Aloittelin siis perjantaina listani numero kolmosta, pariskuntalapasia, ja hyvinhän ne ovat eteneetkin. Nyt vain pitäisi saada loput aloitukset tehtyä seuraavan kahden viikon sisällä, sillä kuun vaihteen vietän partioleirillä, jossa ei tietenkään ole nettiyhteyttä, joten listan on oltava valmis sitä ennen. Muuten lista on mielestäni hyvällä mallilla. Yksi työ on jo valmiskin!


Pahoittelen kuvan laatua. Lakattu pinta heijastaa hieman liikaa auringonvaloa, mutta kai siitä nyt jotain selvää saa.

Tosiaan. Pariskuntalapaset pääsivät listalleni, kun näin samanlaiset Missä neuloimme kerran... -blogissa, joka on ensimmäisiä blogeja, joita olen alkanut seuraamaan. Ohjetta lapasiin ei mistään löytynyt, joten katsotaan osaanko soveltaa, vai tuleeko näistä aivan vääränlaiset. Alku ainakin näyttää lupaavalta.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Matkaneulomuksia

Olin viikonloppuna Helsingissä kaverin polttareissa. Yllätimme kaverini lauantaina piknikillä, jonka jälkeen suunnitelmissa oli varjoliitoa, värikuulasotaa ja saunomista. Saimme yllätettyä kaverini täysin, sillä hänellä ei ollut aavistustakaan, että polttareita edes järjestettäisiin. Olimme pitäneet suunnitelmat hyvin salassa. :)


Yläpuolella pieni kuva varjoliidosta. Kyllä oli pelottavannäköistä tällaisella korkeita paikkoja pelkäävällä, mutta tärkeintä oli, että morsian piti. Kuulasotakin oli hänelle ihan uusi tuttavuus (niin kuin minullekin), joten senkin varmasti muistaa vielä pidemmän aikaa.

Kolmen ja puolen tunnin linja-automatkat tietenkin neuloin huiviani ja tämän verran sain aikaiseksi. Mustaa lankaa oli hieman vaikea neuloa siinä vaiheessa, kun alkoi tulla hämärää ja lanka on huomattavasti liukkaampaa kuin mihin olen tottunut villalangan kanssa. Alkukankeuksien jälkeen neulominen alkoi kuitenkin sujua huomattavasti paremmin. Sitä paitsi opinpahan purkaamaan neulotta nopeammin ja tehokkaammin.


perjantai 5. heinäkuuta 2013

Punaista salmiakkia

Ensimmäinen KyJy-työ on vihdoin valmis. Se onkin melkein viikon ajan ollut loppusilausta vailla. Nyt se on kuitenkin valmis. Eli ensmmäisenä valmistuivat myös ensimmäisenä aloitetut miesten sukat.


Kokeilin näihin ihan uutta mallia, joka oli helppo oppia ulkoa, mutta piti kumminkin mielenkiinnon työssä. Lisäksi uskon kuvion olevan tarpeeksi "mieto" lahjan saajan makuun. Koska lankana käytin 7 veljestä, jouduin muuntamaan ohjetta hieman, ja käytin vain 50 silmukkaa ohjeen 70 silmukan sijaan. Lisäksi tein vahvistetun kantapään ohjeen vastaisesti. Mallineuleen lisäksi opin uuden tavan tehdä varpaiden kavennuksen. Vielä pitää hehkuttaa, että ovat ensimmäiset tekemäni miesten sukat :)


Ohje: Caoua Coffee, Athos
Langan kulutus: 7 veljestä, punainen (124 g)
Puikot: 4,0 mm
Aloitettu: 21.6. Valmis: 5.7.

Muista  KyJyistä vielä sen verran, että sukkien valmistumisen kunniaksi aloitin uutta työtä, huivia nimeltä Shetland Triangle Lace Shawl. Olen ihaillut kyseistä mallia jo tarpeeksi kauan, joten on mukava saada se vihdoin puikoille.

tiistai 2. heinäkuuta 2013

Heräteostoksia

Suoraan sanottuna nettikaupatkin pitäisi vain kiertää kaukaa, ettei vain tulisi ostettua mitään ylimääräistä. Toisaalta, lanka ei ole koskaan ylimääräistä, eihän? Kävin siis Lankaideassa ja mukaan tarttui hieman kaikenlaista.



Tarvitsin KyJyä varten, ja muutenkin uudet 5,0 mm:n sukkapuikot ja päädyin ostamaan kokonaisen sarjan KnitPron Symfonie -sukkapuikkoja. Minulla on jo saman sarjan pyöröpuikkosetti, ollut tammikuusta asti ja olen ollut siihen tyytyväinen, joten ajattelin kokeilla sukkapuikkojakin. Samalla ostin pyöröpuikosarjaan 3,0mm:n puikot. Symfonie-sarja on ihanan värinen ja koivuiset puikot toimivat kädessä ainakin metallisia paremmin. Heräteostoksina tulivat mukaan 120 cm:n kaapelin ja kaapelin yhdistämispalat. Lisäksi tarvitsin lankaa.


KyJyä varten tarvitsin huivilankaa ja villalankaa yhteen joululahjaan. Huivilanka on Jaipur Silk Fino -lankaa mustana ja joululahjaan valikoitui Cascade 220. Toivottavasti se on yhtä mukavaa neuloa kuin Cascade Eco. Regian langat olivat enemmän ja vähemmän heräteostos, mutta luultavasti niistä syntyy jossain vaiheessa sukkia,kunhan saan ainakin KyJyt alta pois.

KyJyt esdistyvät hieman hitaamman puoleisesti, mutta ainakin jonkinlaista edistystä tapahtuu. En ole ehtinyt aloittamaan yhtään uutta työtä, mutta aiemmat ovat edistyneet jonkun verran. Ehkä saan valmiin työn esiteltyä huomenna tai ylihuomenna.

torstai 27. kesäkuuta 2013

KyJy 2013

Sukat eivät sitten ehtineet valmiiksi ennen KyJyä, mutta teen niitä varmaan jossain välissä, viimeistään joulukuun lopulla, ei niillä niin kiire (kai) ole. Tosiaankin kyjyily on nyt aloitettu (oikeastaan jo 21.6. ) ja muutaman aloituksenkin olen jo ehtinyt tekemään. Suunnitelin esitteleväni ne yksitellen päivä kerrallaan, mutta vietin juhannuksen vanhempien mökillä (ihana paikka, muuten) ja unohdin kameran kotiin, seuraavaksi koneeni päätti sanoa sopimuksen irti ja vasta nyt sain lainattua konetta, jotta saan edes jotain kuvaa ja tarinaa tänne laitettua.






Tämän verran olen siis tähän asti saanut tehtyä. Punaiset sukat ovat jo melkein valmiit, mutta niistä enemmän, kun valmistuvat. Vihreästä langasta on myös tulossa sukat ja tikapuulangasta olen aloittanut tunikaa. Niin, ja olen saanut myös tehtyä melkein koko listan niistä töistä, jotka aion ehtiä tekemään ennne joulua.

1. Miesten sukat, aloitettu 21.6.
2. Naisten sukat, aloitettu 25.6.
3. Pariskuntalapaset
4. Tunika, aloitettu 23.6.
5. Naisten sukat
6. Naisten sukat
7. Lapaset
8. Tuplalapaset
9. Huivi
10. T-paita
11. 3x tiskirätti
12. 3x patalappu
13. Pipo
14. Tossut
15. Virkattu laukku
16. Tilkkupeitto (koosta en osaa vielä sanoa, saattaa jäädä vauvanpeiton kokoiseksi, mutta isollakin olisi käyttöä)
17.
18.
19.
20.

Kuten näkyy loppupuolella on vielä pari numeroa tyhjänä, mutta onneksi tässä on vielä aikaa suunnitella ja aloitella.



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Kansion tuunausta

Hetkeen en ole saanut mitään valmista neule-/virkkaustyötä, mutta yhden kansion tuunasin, jotta saan uudet ohjeet johonkin siistimpään paikkaan. Tällä hetkellä ne lojuu muovitaskuissa ja muissa kasoissa...

Aloitin siis tyhjästä kansiosta, jota en enää tarvinnut, ja etsin hommaan sopivat askarteluvälineet.


Värinä kesäisen raikas vihreä, ja sitten vain paperipalojen sovittelua niin, että ne toimivat yhdessä. :)
Pari tuntia meni suunnitteluun ja yllä on lopputulos. Toivottavasti tulevaisuudessa ei tarvitse ohjeita etsiä kuin yhdestä paikasta, en nimittäin ole kovinkaan järjestelmällinen ihminen.

Jämäilyn jälkeen en enää jaksanut ottaa osaa tämän vuoden KYHiin, mutta kyjyilyyn aion osallistua.  On jo ehkä kymmenen työtä kahdestakymmenestä työstä päätettykin. Odotan jo innolla, että pääsen ensimmäisiä töitä aloittelemaan ylihuomenna. Katsotaan, jos ehtisin yhdet sukat valmiiksi vielä sitä ennen. Kauhean optimistinen en sen asian suhteen ole, mutta katsotaan sitä sitten.

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Yhteenveto jämäilystä

Mukava puolitoistakuukautinen jämäilyn merkissä on nyt ohi. Hauskaa oli. Jämäblogi antoi kivan yhteydentunteen, kun tiesi, että ympäri Suomea on muitakin pienentämässä jämälankakasojaan. Lisäksi blogista sai ideoita, joita en ole tosin vielä ehtinyt toteuttaa, mutta voihan niitä lankoja käyttää muutenkin kuin kerran vuodessa. :)




Kuten kuvasta näkyy, tämän vuotinen jämäily jäi melko vähäiseksi. Kaksi kerää sain käytettyä kokonaan loppuun ja muutamaan sain pienemmäksi. Grammoja kului yhteensä 345 grammaa, johon olen ensikertalaisena  hyvin tyytyväinen. Ideat eivät loppuneet kesken, ja uskon löytäväni jossain vaiheessa sopivan työn kaikille jämilleni. Itsensä rajoittaminen oli myös hauskaa. Aina ei tarvitse avata uuttaa kerää tehdäkseen jotain käyttökelpoista.

Pitäisi varmaan kuvata ja inventoida kaikki varastossani olevat langat, sillä jos jämälankoja löytyy näinkin paljon, kauhistuttaa ajatella, kuinka paljon lankoja on kaiken kaikkiaan. Ehkä lankalakko olisi paikallaan? 



keskiviikko 29. toukokuuta 2013

Lisää rättejä

Nyt kun näyttää, että olen innostunut tekemään tällaisia helppoja ja nopeita töitä, niin jatkan räteillä. Molemmat menivät taas sukulaisille. Ehkä saisin jossain vaiheessa tehtyä tiskirättejä itsellekin, kunhan vain löydän sopivan värisen vihreän langan, joka sopii keittiööni. Ai niin, lukijakuntani on kasvanut taas yhdellä. Tervetuloa joukkoon ekuivis!

Vaaleanpunaisessa tiskirätissä käytin pinkimmän langan kokonaan. Mallikuvion näin joskus Neulontakerho ohjelmassa ja nyt ajattelin sen sopivan tähän, koska ilmava rätti kuivuu nopeammin. En viitsinyt tehdä mitään kunnollista kuviota, sillä en ollut varma, kuinka pitkälle lanka riittää. Lopuksi virkkasin vielä reunuksen ja valmista tuli. 


Ohje: Oma (mallineule Neulontakerho-ohjelmasta)
Langankulutus: Hjertegarn Blend Bamboo, pinkki (9 g) & Novitan Bambu, vaaleanpunainen (6 g)
Puikot: 4,0 mm
Koukku: 4,0 mm 

Toinen rätti ei ole tarkoittettu tiskirätiksi, vaan keilapallon pyyhkimiseen. Keksin idean, kun jämäkasastani löytyi sopiva lanka, jossa on 50 % mikrokuitua. Aiemmin olen käyttänyt sitä pehmoleluun. Saa nähdä, miten se toimii tämäntyyppisessä käytössä. Kuvio on täysin omani, sillä aiheeseen sopivaa ei tuntunut misään löytyvän. Oikeastaan se oli helppo tehdäkin Excelin avustuksella. Ja niille, jotka eivät saa kuvan tekstistä kunnolla selvää, niin siinä lukee "STRIKE".


Ohje: Oma
Langankulutus: Nako Serin, oranssi (25 g)
Puikot: 4,0 mm

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Puikot järjestykseen

Yksi jämäilyn tavoitteista oli minulla puikkopussukan tekeminen ja nyt se on valmis. Olen jopa saanut pääteltyä jokaikisen langanpään, vaikka yhdessä vaiheessa melkein usko loppui kyseiseen ihmeeseen. Periaatehan pussukoissa on hyvin helppo, eikä mitään ihmeellisiä taitoja tarvita (paitsi koon määrittämisessä). Minulle jäi hieman tilaa myös uusille puikoille, mutta sen voi kai laskea vain positiiviseksi asiaksi. Ainakin se on hyvä syy ostaa uusia puikkoja :)


 Langoiksi tähän työhön valitsin lankoja, joiden alkuperästä en ollut aivan varma. Niissä oli luultavasti enemmän keinokuitua kuin luonnonkuituja, mutta tässä työssä se ei niinkään haitannut. Halusin kiiltäviä lankoja ja luonnonkuidut eivät missään nimessä kiille yksinään. Neuloin isoilla puikoilla ja lankoja puikolla oli kokoajan neljä kappaletta. Näin tuli nopeammin valmista ja sain värinvaihdot hieman sekoittumaan toisiinsa, kun vaihdoin yhden langan aina neljän rivin jälkeen.

Tavoitteena oli tietenkin päästä mahdollisimman monesta kerästä kokonaan eroon, mutta vain yksi kerä loppui kokonaan. Muille täytyy vielä keksiä muita käyttökohteita. Ainakaan työ ei lopu kesken vielä pitkään aikaan.


Ohje: Oma (helmineulekuvio)
Langankulutus: erilaisia jämiä 209 g
Puikot: 6,0 mm 
Koukku: 4,5 mm 

Ja ihanaa saada taas uusi lukija! Tervetuloa riikan räpellykset.

maanantai 6. toukokuuta 2013

Tiskirättejä äitienpäiväksi

Mikä olisi käytännöllisempi äitienpäivälahja kuin pari kappaletta tiskirättejä. Varsinkin kun innostukseni kyseisiin neulomuksiin on vasta alkanut. Vihdoin sain myös jämäilyyn grammoja, sillä nämä on tehty kokonaan jämälangoista. Tosin lankoja jäi vieläkin pienet kerät, mutta ne varmaan kuluvat vielä ennen kuun loppua.

Ensimmäisessä olen vaihtanut kuvion, mutta lanka on samaa kuin aiemmin tekemässäni rätissä. Toisessa taas kuvio on sama, mutta lanka eri. Näin minun ei tarvinnut tehdä toista täysin samanlaista kuin aiemmin ja sain silti käytettyä kissakuviota, joka on mielestäni aivan ihana. Tosin sydänkuviotakin oli ihan kiva tehdä.


Ohje: KrisKnits..., Be My Dishcloth
Langan kulutus: Hjestegarn Blend Bamboo, pinkki (19 g) 
Puikot: 3,0 mm 


Ohje: Kelly Daniels, Halloween Cat Dishcloth
Langan kulutus: Novitan Bambu, vaaleanpunainen (20 g)
Puikot: 4,0 mm 

On muuten kiva, kun lukijakunta on kasvanut taas yhdellä. Tervetuloa mukaan Mollie :)

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pikku punahilkka

Okei, ei ole hilkkaa, mutta punaisesta nutusta olen saanut viimein otettua kuvat. Työ tosiaan valmistui jo huhtikuun alussa, ellei peräti maaliskuun puolella? Kuvissa on vain kestänyt. Viime viikonloppuna olin vietin muutenkin aikaa metsässä, joten kuvat oli helppo ottaa muun tekemisen lomassa. Ilmakin oli todella kaunis viikon sateen jälkeen.






Olen niin ylpeä,  että sain tämän, ensimmäisen ison työni valmiiksi. Pari kuukautta siihen meni, enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja olen oikein iloinen lopputuloksesta. Villatakkia oli hauska tehdä, eikä pakertaminen ollut missään vaiheessa pakkopullaa (okei, napeissa meni melkein usko, mutta muuten, jopa palojen yhteen ompelu tapahtui hyvin kivuttomasti). Cascaden langoista tuli uusi lempparini, sillä ainakin Econ neulominen oli aivan ihanaa verrattuna Novita 7 veljekseen, jota olin vielä tammikuussa lähinnä käyttänyt. Lanka tuntui aivan ihanan pehmeältä sormissa, ja tuntui soljuvan puikoille melkein itsestään.

Kun lanka oli ihanaa ja malli oli mielenkiintoinen neuloa kaikessa yksinkertaisuudessaan, melkein harmitti neulomiskokemuksen loppuessa. Toisaalta minulla on nyt ensimmäinen omin kätösin tehty villatakki, joka ei varmasti jää viimeiseksi.





Ohje: Skating Coat, Sally Melvillen & Caddy Melville Ledbetterin kirjasta Warm Knits, Cool Gifts
Langankulutus: Cascade Eco + värinä Baked Apple (n. 1100g)
Puikot: 4 mm & 5 mm  

Jämistelystä vielä sen verran, että olen aloittanut pariakin (kolmea) työtä, mutten ole vielä ehtinyt saada mitään niistä valmiiksi. Onneksi vielä on aikaa tehdä asialle jotain :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pienet vihreät

Jämistely on nyt alkanut, mutta tällä kertaa minulla ei ole vielä siihen liittyvää esiteltävää. Eilen nimittäin sain valmiiksi junasukat juuri sopivasti ennen tänään alkanutta jämäkautta.

Ne menevät samalle pojalle kuin täällä aiemmin esittelemäni vauvapeitto.Valitsin junasukkien mallin, koska olen kuullut, että ne pysyvät hyvin jalassa ja ne ovat minusta kivannäköiset. Päätin myös, että ne ovat tarpeeksi pienitöiset uuden tekniikan opettelemiseen. Lisäksi Arkimamman Arkiralli -blogista löytyi ohje kahden junasukan tekemiseen Magic Loop -tekniikalla. Sitä oli helppo seurata, koska kuvia oli paljon ja minusta se on melko kätevä tapa tehdä sukkia. Aion käyttää sitä myöhemminkin.

Itse sukkiin käytin Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuus ry:n sivuilta löytyvää ohjetta, sillä Arkimamman -blogissa oli junasukan ohjeesta tehty omanlainen versio, josta en pitänyt yhtä paljon kuin perinteisestä mallista. Jouduin itsekin muokkaamaan ohjetta, sillä käytin 3,5 mm puikkoja ohjeen 2,5 mm puikkojen sijaan. Saa nähdä, kuinka hyvin versioni mahtuu pienen pojan jalkaan. Tosin, kuten kuvasta näkyy, on minulla toinenkin vaihtoehtoinen paikka niille, jos sattuvat olemaan liian pienet, sillä nallelleni sukat mahtuivat hyvin.




Ohje: Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuus ry , Vauvan sukan ohje
Langankulutus: Kotikulta Villainen, vaaleanvihreä (31g)
Puikot: 3,5 mm

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jämistelyyn valmistautumista

Tervetuloa Mistelinoksat, blogini ensimmäiseksi aktiiviseksi lukijaksi. Mukavaa, kun tekstini herättävät kiinnostusta. :)

Päätin osallistua tänä vuonna jämäilyyn ja ehdin jo pelätä, ettei sitä järjestettäisikään, mutta tuleehan se. Koska Jämät 2013 alkaa vasta maanantaina, enkä millään jaksaisi odottaa, kävin tänään kaikki jämälankani läpi ja  erittelin niitä käyttötarkoituksen ja materiaalin mukaan pusseihin. Kasan tein jo viime viikonloppuna. Nyt niitä on vielä helpompi ottaa käyttöön ja mallin löytyessä näkee heti, onko tarvittavia jämiä ollenkaan. Malleja voisi sitten huomenna metsästellä, niin saisi maanantaina hetimiten aloitettua jonkin työn.

Mutta katsotaan nyt ensin sitä lankakasaa.






Lajittelin on pusseissa lajiteltuna kasan päällä on ne langat, jotka eivät mahtuneet pusseihin. Jämiä löytyy ainakin akryyli- puuvilla ja villa-akryylilangoissa. Lisäksi sukkalangat ovat yhdessä pussissa, sillä viime aikoina minua on enemmän ja vähemmän sukatuttanut (näin kesän tullessa, kun sukkia ei tule edes käytettyä, mutta saavat sitten odottaa syksyyn), joten sukkia ajettelin ainakin muutaman parin tehdä. Ajattelin ottaa kuvan puolentoista kuukauden kuluttua jämäilyn loppuessa ja toivon, että kaikki langat edes mahtuisivat laatikkoon, jonka eteen jäi tällä hetkellä kaksi pussia. Kiloja en ole kasasta laskenut, enkä sellaista tavoitetta aio ainakaan tänä vuonna laittaa, ettei tule liikaa paineita.

Pikkusiskon tuparit muuten menivät hyvin ja hauskaa oli. En ollut hänen luonaan vielä käynytkään ja yllätyin asunnon suuruudesta ja kuinka hyvin kaikki tavarat olivat jo löytäneet paikkansa. Tosin onhan hän siellä kaverinsa kanssa asunut jo kuukauden päivät.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kissarätti

Sain tämän valmiiksi jo eilen, mutta kameran akku loppui, enkä saanut kuvia. Tiskirätti on menossa pikkusiskoni tupareihin tänään. Valitsin tiskirätin, koska halusin viedä mennessäni  jotain hyödyllistä käsityötä ja näitä tiskirättejä on kehuttu aivan valtavasti. Tämä oli ensimmäinen omatekemäni tiskirätti, mutta näitä tulee varmasti lisää. Nyt kun olen yhden tehnyt, haluan tehdä pari itsellekin.

Malliksi valitisin tämän kissamallin, koska pikkusiskoni joutui jättämään omat kissansa vanhempieni luokse, joten ajattelin tämän piristävän. Ja värinä on tietenkin hänen lempivärinsä, pinkki (näkyy kuvassa hieman miedompana, oikeasti todella kirkas pinkki).


Ohje: Kelly Daniels, Halloween Cat Dishcloth
Langan kulutus: Hjertegarn Blend Bamboo, pinkki (16g)
Puikot: 3,50 mm 

Vaaleanpunaiset ranskanpastillit

Päätin tehdä kummitädilleni villasukat 50-vuotislahjaksi. Väriksi valitsin vaaleanpunaisen, hänen lempivärinsä. Aloitin sukkia jo monta viikkoa sitten, mutta sain ne vasta nyt valmiiksi.


Luultavasti sukkien kauniin karamellismäisen värisävyn takia, en voinut niitä tehdessä olla ajattelematta marenkia ja mansikkajäätelöä. Sukkien varsien pyöreistä muodoista puolestaan tuli mieleen ranskanpastillit. Yllättäen pidin väristä, jota en normaalisti voi sietää. Sukkien mallin löysin Ravlerystä. Se on Tiina Kuun Ulrika. Erityisesti pidän noista pyörylöistä.

Näitä sukkia tehdessäni opin myös uutta, vaikka tein ne normaalisti sukkapuikoilla ohjeessa suositelluiden pyöröpuikkojen sijaan. Ensinnäkin palmikkoa tein toista kertaa elämässäni ja kantapään tein aivan uudella tavalla. Sitä oli rentouttavaa tehdä, kun silmukoita ei tarvinnut poimia, vaan kantapää tehtiin lyhennetyillä kerroksilla.

En tiedä, huomaako kukaan, mutta sukat eivät oikein istu jalkoihini kunnolla, sillä ne on tehty 40-numeroiseen jalkaan ja omani ovat hieman pienemmät. 


Ohje: Tiina Kuu, Ulrika
Langan kulutus: 7 veljestä vaaleanpunainen (99g)
Puikot: 3,5 mm