keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Sisustusta

Viime aikoina lähes kaikki vapaa-aika on kulunut opiskeluun, erityisesti kandin valmisteluun. Se pitäisi saada esiteltyä sitten toukokuussa, eli ei enää pitkään, kun jo saa taas keskittyä neuloosin hoitoon.

Jotain on kuitenkin ollut puikoilla tai oikeastaan koukulla. Jämälankasukatkin vain päättelyä vailla, eli ehkä saan jossain vaiheessa pienen hetken aikaa päättelyyn. Jotain on siis tehty, vaikkei valmista ole ihan vielä tullutkaan. Peittoon on saatu Afrikan kukkia valmiiksi 133 ja tällä hetkellä tarvittaisiin 180 - pakko kirjoittaa muistiin, että muistaa tavoitemäärän vielä ensi viikollakin... ;) Tosin määrä tuntuu vain kasvavan sitä suuremmaksi mitä lähemmäksi päästään, eli ikuisuustyö on kyseessä.

Mutta jos päästään aiheeseen, niin viikonloppuna siivotessani ja käydessä kaappejani läpi. Keksin eteiseen oivan sisustuselementin. Minulla kun sattuu olemaan noita keskeneräisiä töitä aivan liikaa, päätin, että ehkä olisi parempi, ettei niitä piilottaisi sinne kaapin perukoilla. Saattaisivat jopa tulla valmiiksi, kun ovat hieman näkyvämmällä paikalla.


Siis onhan siinä vain yksi työ, mutta voihan sitä sitten muutella, kun sen saa ensin valmiiksi. Pahoittelen kuvan laatua, mutta onneksi idean saa kuitenkin selville.  Katsotaan josko ensi postauksessa olisi jo jotain valmista näytettävää. Tällä hetkellä tuntuu kuin pää olisi täynnä ideoita, muttei mitään ehdi aloittamaan saati sitten saattamaan valmiiksi. :(

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Innostusta auringosta

Kahden viikon tenttirupeama on vihdoin takana ja vaikka tenttien lukemisen lomassa mielellään tekisi kaikenlaista muuta, käsityöt etenevät hitaasti. Tosin muutenkin on tuntunut, etteivät työt etene. Afrikan kukkia olen kuitenkin saanut tehtyä. Tällä hetkellä määrä on 120/180 eli kolmasosa on vielä tekemättä.

Tänään oli hyvin auronkoinen päivä, ainakin täällä länsirannikolla, mikä oikeastaan johti siihen, että huomasin, kuinka vähän värejä Afrikan kukka -jämälangoissani on ja se taas johti siihen, että värjäsin suurimman osan valkoisista jämälangoistani muun värisiksi Kool Aid -jauheilla. Alla olevassa kuvassa näkyvät uudet värit. Olisin halunnut vihreää lankaa, mutta oikeanväristä jauhetta ei ollut, joten nämä värit päätyivät lankoihin. On taas piristävä tehdä lisää Afrikan kukkia, kun on uudenlaisia lankojakin, eikä tarvitse enää murehtia kukkien liiasta valkoisuudesta :)