sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Hämähäkin verkko


Siellä se on, hyvin naamioituneena, hämähäkin verkkoni. Tämä työ oli sillä tavoin erikoinen, että olen aloittanut sen ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten. Olin silloin tehnyt tästä jo yli puolet, kun tajusin, että kuviosta tuli liian tiheää. Eipä siinä auttanut muu kuin purkaa koko työ. Yli puolesta välistä alkuun palaaminen tuntui todella inhottavalta, joten purkaminen kesti puoli vuotta ja kesällä loin uudet silmukat JYH-haasteeseen. Tavoitteena valmis työ jouluun mennessä. Näin ei tietenkään käynyt, mutta vihdoin sain huivini valmiiksi.

Kaksi viikkoa sitten huivi näytti oikeanpuoleisen kuvan mukaiselta. Vasen kuva puolestaan on otettu tänään. Erona tietenkin pingotus, jonka avulla sain tuon kauniin pitsikuvion näkyviin. Voin kyllä sanoa, että hieman oli uskon puutetta tehdessä, vaikka ohjeen mukaan teinkin. Lisäksi tein pienen virheen, joka vaikeutti pingottamista huomattavasti. Nimittäin päättely jäi hieman kireäksi (vaikka normaalisti päättelen melko löyhästi). Täytyy siis ensi kerralla muistaa, että löyhä päättely tarkoittaa sitten erittäin löyhää päättelyä pitsihuiveissa. Lankaa jäi toinen vyyhti vielä kokonaan käyttämättä, eli jonkinlaista pitsihuivia on siitäkin varmaan jossain vaiheessa tulossa.

Mallihan on melko tuttu tai ainakin minulle tutuksi tullut juuri blogimaailmasta. Shetland Triangle Lace Shawl "Shettis" on mallin nimi ja ohje löytyy Ravelryn lisäksi kirjasta Wrap Style, jonka sain kaukolainana lähikirjastooni. Olen ihastellut huivin kuviota, joka tuo mieleeni riikinkukon sulat. Tämä riikinkukko tuleekin käyttöön jo ensi viikonloppuna, kun olen menossa häihin. Ja seuraavaksi vuorossa keskeneräisten sukkien valmiiksi saattaminen :).

15 for '15
1. "Shettis" -huivi

Ohje: Shetlan Triagle Lace Shawl by Evelyn A. Clark kirjasta Wrap Style
Lanka: Jaipur Silk Fino, musta (51g)
Puikot: 4,0 mm 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti