lauantai 2. tammikuuta 2016

Uuden vuoden aloitus



Uusi vuosi on hyvä aloittaa inventaariolla. Lankaa on varmasti ainakin 30 kiloa, vaikken ole kaikkea jaksanut vielä punnita ja kirjata ylös. Väripalettini on laaja, kuten kuvasta näkyy, joten mahdollisuuksia on moneen erilaiseen työhön. Tässä vaiheessa onkin hyvä puhua tämän vuoden tavoitteista, aion nimittäin pienentää varastoani jonkun verran sillä, etten osta lankaa ollenkaan tulevana vuonna. Tämän lisäksi olen käyttötavaraostolakossa, mikä ei kyllä lankalakon lisäksi juurikaan vaikuta käsityöharrastukseeni.

Käyttötavaran ostolakko vaikuttaa kuitenkin muuten elämääni, sillä en aio ostaa vuoteen yhtään mitään muuta kuin ruokaa ym. kulutustavaraa. Toivoisin tämän vuoden herättävän minut pohtimaan ostoksiani tarkemmin sen kautta, mitä tarvitsen sen sijaan, että kiertäisin alennusmyynneissä katselemassa, jos löytäisin jotain mielenkiintoista. Saa nähdä, herättääkö tämä mielessäni mitään huomioita vuoden aikana, tai kuinka kauan kestää ennen kuin ratkean (todennäköisimmin lankaan kuin mihinkään muuhun).

Tämän lisäksi olen löytänyt Ravelryn ihanasta maailmasta aakkoshaasteen, eli tavoitteenani on käyttää töissäni mahdollisimman monta kirjainta vuonna 2016. Ainakin Far into the Forest -sukat ovat tulossa (F) ja yksi Happypotamus (H). Muita en ehkä ole vielä päättänyt, mutta eihän sekään olisi hauskaa, että paljastaisi tässä jo kaikki.

 ------

Nyt kun tavoitteet on käyty läpi, voidaan pohtia vielä hetki, miten viime vuosi nyt loppujen lopuksi sujui. Oma haasteeni ei ihan onnistunut, mutta hauskaa oli senkin parissa ja sain ainakin muutaman pitkäaikaisprojektin tehtyä. Kaiken kaikkiaan ufoutuneita töitä valmistui 7 ja muutaman päätin kokonaan purkaa, eli keskeneräisten töiden määrä on hieman vähentynyt. Kahdeksan jäi ehkä uupumaan viidestätoista, mutta olen tyytyväinen.

Tour de Sock sen sijaan oli aivan ihana kokemus, johon aion osallistua myös tänä vuonna. Pidin sukkamalleista todella paljon ja sain kokeilla uusia tekniikoita, vaikken ehtinyt saada aivan kaikkia sukkia valmiiksi asti ajoissa. Parannettavaa siis riittää :)

Tässä vielä loppuun viime vuosi lukuina:
2 huivia
8 sukat
1 toukkapussi
1 lapsen takki
1 päiväpeitto (1548g)
7 lelua

Lankaa kului kaiken kaikkiaan 3,4 kg mikä on minulta huima suoritus (2,6 kertaa enemmän kuin viime vuonna :D).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti