sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Kokeilua

Pitkästä aikaa minulla on aikaa kirjoittaa ja jotain näytettävääkin. Selailin eri blogeja ja parissa puhuttiin tuotteesta, josta en ollut aiemmin kuullutkaan, nimittäin Kool Aideista. Hieman tutkimustyötä tehtyäni sain selville, että ne ovat amerikkalaisia juomajauheita, joilla voi värjätä lankaa. Eipä muuta kuin tilaus lähtemään ja odottamaan pakettia. Tietenkin halusin kokeilla langan värjäystäkin, kun en ollut sitä ennen tehnyt, ja tämä tapa vaikutti niin helpolta, että minäkin osaisin.

Paketti saapuikin perjantaina, jolloin en valitettavasti ehtinyt värejä kokeilemaan, mutta nyt olen saanut pari vyyhtiä värjättyä lankaa kuivumaan, niin kuin kuvassa näkyy.


Ei mikään paras kuva, mutta kumminkin. Eli niille, jotka eivät vielä "koolausta" tunne, täältä saa lisätietoa. En ole vielä varma, mihin lankoja käytän, mutta mielessä on ainakin kirjoneulelapaset, jos vain löydän kivan kuvion.

Muutoin neulerintamalla on aika keskeneräistä. Villatakin takakappale on valmis. Lisäksi olen tehnyt symtymäpäivälahjoja kavereilleni. Toisella on synttärit huomenna ja toisella maalikuussa. Lahjoista enemmän, kunhan ne ovat saapuneet lahjottaville.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti