maanantai 11. elokuuta 2014

Tiskirättejä puutarhassa

Vihdoin sain taas yhden JYH-työn. Tosin vielä on matkaa jäljellä, jotta saan kaikki tehtyä. Muutama aloituskin puuttuu vielä, mutta enköhän ne vielä saa tässä kuussa aikaiseksi. Joka tapauksessa saanen esitellä eilen valmistuneet tiskirättini.


Koska aluksi aioin osallistua tänäkin vuonna KyJyyn, joten listani on tehty sen ehdoilla. Niinpä nämä kaikki kolme rättiä kuuluvat siis yhteen "projektiin" ja kohtaan numero 12 listallani. Kaikki rätit on tehty eri kuvioilla. Kaksi rättiä ovat täysin yksivärisiä, kun taas keskimmäinen on kaksivärinen ja sen lisäksi kaksipuolinen. Värit ovat siis toisella puolella eri päin.

Double knit -tekniikka, jolla keskimmäinen rätti on tehty oli minulle ihan uusi tuttavuus. Saattaa olla, että muutama silmukkakin meni väärin päin, mutta ei se omassa käytössä haittaa. Saa nähdä toimiiko tämä tekniikka ollenkaan tiskirättinä, mutta ainakin on kokeiltu. Rättiä oli hieman raskas neuloa, mutta kyllä siitä valmista tuli. Ainoa vaikeus oli pysyä kärryillä siitä, millä värillä mikäkin silmukka tuli, mutta kyllä siihenkin pikku hiljaa oppi ja aion tätä tekniikkaa käyttää vielä uudestaan aivan varmasti. Jälki on aivan uskomattoman hienoa. :)

Tässä vaiheessa ylättää väsymys ja pahasti, joten taidan lisätä rättien ohje- ja muut tiedot vasta huomenna, jos silloin olisi hieman enemmän aikaa, kun pari viimeistä viikkoa on ollut niin hektisiä, että hyvä kun on ehtinyt kutomaan yhtään mitään...
 
Ohje: Frog Filet Crochet Chart Graph by Marina Merlino hieman muokattuna. Tekniikan opin täältä.
Langat: Blen Bamboo harmaa (10g) & armeijanvihreä (11g)
Puikot: 3,5 mm

Ohje: Little Garden Girl Dishcloth by Rachel van Schie
Langat: Blend Bamboo, vaalean vihreä (20g)
Puikot: 3,5 mm

Ohje: The St. Patrick´s Day Cloth by KrisKnits
Lanka: Blend Bamboo, armeijan vihreä (21g)
Puikot: 3,5 mm

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti