keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Vompatti

Jotenkin tuntuu, että gradun kirjoittaminen vie ilon kaikelta muulta kirjoittamiselta, mikä on harmillista, sillä olen saanut muutaman työn valmiiksi sitten viime kerran.  Gradusta puheen ollen haastattelujen hankkiminen on yksi vaikeimmista tehtävistä asioista. Ensin viivytellään soittamista puoli viikkoa ja sitten kuunnellaan, kun yksi toisensa jälkeen vastaa sen pelätyn ein. (Okei, minulla on tällä hetkellä yksi sovittu, yksi ei kiinnosta ja kaksi ei ole paikalla -vastausta).

Nyt kuitenkin itse asiaan: tämä työ valikoitui listaani, koska halusin käyttää loput Cascade Eco -langastani ja valitsin ohjeen sen mukaisesti. Ensin ajattelin tehdä pipon ja tumput, mutta aavistelin, ettei niille olisi yhtä paljon käyttöä kuin huiville. Nyt valmiin huivin ainoa ongelma lämpimien säiden lisäksi on haju, joka villasta aina tulee. Hyviä ideoita sen peittämiseksi otetaan vastaan. :)

Yritin tosiaankin käyttää kaiken langan ja muokkasin ohjettakin heiman pidemmäksi, jotta saisin kaiken käytettyä ja silti lankaa jäi vielä 15 g. Sille on jo onneksi muita suunnitelmia. Ajattelin nimittäin tehdä kissan leluja loppupätkästä. Luultavasti haju innostaa niitä enemmän kuin minua.


Ohje: Wombat Schaltuch by Elke Becker
 Lanka: Cascade Eco + punainen (172 g)
Puikot: 8,0 mm 

Ja loppuun vielä fiilistelykuva valokuvauskurssilta Turusta.


tiistai 9. helmikuuta 2016

Kuin Loontoon rae?

Olen nähnyt paljon Eemeli-sukkia Facebookissa, joten kiinnostuin mallista itsekin. Jouduin sitä vain hieman muokkaamaan, sillä muuten lopputulos olisi ollut pari numeroa liian suuri, ainakin omaan jalkaan. ;)

Tämän vuoden tavoite neulomuksissa on saada edes muutamat sopivat sukat omaan jalkaan. Syy tähän on se, että aina kun lähden jonnekin, minulla ei ole sukkia ottaa mukaan. Aina ne tuntuvat olevan joko pesussa tai hukassa, joten ainoa ratkaisu on tietenkin uusien sukkien teko. Eemelit ovat ensimmäiset näistä sukista. Niistä tuli tosin hieman naftit, mutta voi niitä käyttää onneksi ilman normisukkia alla.

Näitä sukkia oli kiva tehdä ja kun teki pitkästä aikaa sukkia 7 veljeksestä, ne tuntuivat etenevän todella nopeasti. Lisäksi kaksiväristä palmikkoa oli mielenkiintoista tehdä.

Ohje: Eemeli by Sari Suvanto
Langat: 7 veljestä musta (89g) & lila (53g)
Puikot: 3,0 mm