tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pikku punahilkka

Okei, ei ole hilkkaa, mutta punaisesta nutusta olen saanut viimein otettua kuvat. Työ tosiaan valmistui jo huhtikuun alussa, ellei peräti maaliskuun puolella? Kuvissa on vain kestänyt. Viime viikonloppuna olin vietin muutenkin aikaa metsässä, joten kuvat oli helppo ottaa muun tekemisen lomassa. Ilmakin oli todella kaunis viikon sateen jälkeen.






Olen niin ylpeä,  että sain tämän, ensimmäisen ison työni valmiiksi. Pari kuukautta siihen meni, enemmän ja vähemmän aktiivisesti ja olen oikein iloinen lopputuloksesta. Villatakkia oli hauska tehdä, eikä pakertaminen ollut missään vaiheessa pakkopullaa (okei, napeissa meni melkein usko, mutta muuten, jopa palojen yhteen ompelu tapahtui hyvin kivuttomasti). Cascaden langoista tuli uusi lempparini, sillä ainakin Econ neulominen oli aivan ihanaa verrattuna Novita 7 veljekseen, jota olin vielä tammikuussa lähinnä käyttänyt. Lanka tuntui aivan ihanan pehmeältä sormissa, ja tuntui soljuvan puikoille melkein itsestään.

Kun lanka oli ihanaa ja malli oli mielenkiintoinen neuloa kaikessa yksinkertaisuudessaan, melkein harmitti neulomiskokemuksen loppuessa. Toisaalta minulla on nyt ensimmäinen omin kätösin tehty villatakki, joka ei varmasti jää viimeiseksi.





Ohje: Skating Coat, Sally Melvillen & Caddy Melville Ledbetterin kirjasta Warm Knits, Cool Gifts
Langankulutus: Cascade Eco + värinä Baked Apple (n. 1100g)
Puikot: 4 mm & 5 mm  

Jämistelystä vielä sen verran, että olen aloittanut pariakin (kolmea) työtä, mutten ole vielä ehtinyt saada mitään niistä valmiiksi. Onneksi vielä on aikaa tehdä asialle jotain :)

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pienet vihreät

Jämistely on nyt alkanut, mutta tällä kertaa minulla ei ole vielä siihen liittyvää esiteltävää. Eilen nimittäin sain valmiiksi junasukat juuri sopivasti ennen tänään alkanutta jämäkautta.

Ne menevät samalle pojalle kuin täällä aiemmin esittelemäni vauvapeitto.Valitsin junasukkien mallin, koska olen kuullut, että ne pysyvät hyvin jalassa ja ne ovat minusta kivannäköiset. Päätin myös, että ne ovat tarpeeksi pienitöiset uuden tekniikan opettelemiseen. Lisäksi Arkimamman Arkiralli -blogista löytyi ohje kahden junasukan tekemiseen Magic Loop -tekniikalla. Sitä oli helppo seurata, koska kuvia oli paljon ja minusta se on melko kätevä tapa tehdä sukkia. Aion käyttää sitä myöhemminkin.

Itse sukkiin käytin Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuus ry:n sivuilta löytyvää ohjetta, sillä Arkimamman -blogissa oli junasukan ohjeesta tehty omanlainen versio, josta en pitänyt yhtä paljon kuin perinteisestä mallista. Jouduin itsekin muokkaamaan ohjetta, sillä käytin 3,5 mm puikkoja ohjeen 2,5 mm puikkojen sijaan. Saa nähdä, kuinka hyvin versioni mahtuu pienen pojan jalkaan. Tosin, kuten kuvasta näkyy, on minulla toinenkin vaihtoehtoinen paikka niille, jos sattuvat olemaan liian pienet, sillä nallelleni sukat mahtuivat hyvin.




Ohje: Etelä-Pohjanmaan Käsi- ja taideteollisuus ry , Vauvan sukan ohje
Langankulutus: Kotikulta Villainen, vaaleanvihreä (31g)
Puikot: 3,5 mm

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Jämistelyyn valmistautumista

Tervetuloa Mistelinoksat, blogini ensimmäiseksi aktiiviseksi lukijaksi. Mukavaa, kun tekstini herättävät kiinnostusta. :)

Päätin osallistua tänä vuonna jämäilyyn ja ehdin jo pelätä, ettei sitä järjestettäisikään, mutta tuleehan se. Koska Jämät 2013 alkaa vasta maanantaina, enkä millään jaksaisi odottaa, kävin tänään kaikki jämälankani läpi ja  erittelin niitä käyttötarkoituksen ja materiaalin mukaan pusseihin. Kasan tein jo viime viikonloppuna. Nyt niitä on vielä helpompi ottaa käyttöön ja mallin löytyessä näkee heti, onko tarvittavia jämiä ollenkaan. Malleja voisi sitten huomenna metsästellä, niin saisi maanantaina hetimiten aloitettua jonkin työn.

Mutta katsotaan nyt ensin sitä lankakasaa.






Lajittelin on pusseissa lajiteltuna kasan päällä on ne langat, jotka eivät mahtuneet pusseihin. Jämiä löytyy ainakin akryyli- puuvilla ja villa-akryylilangoissa. Lisäksi sukkalangat ovat yhdessä pussissa, sillä viime aikoina minua on enemmän ja vähemmän sukatuttanut (näin kesän tullessa, kun sukkia ei tule edes käytettyä, mutta saavat sitten odottaa syksyyn), joten sukkia ajettelin ainakin muutaman parin tehdä. Ajattelin ottaa kuvan puolentoista kuukauden kuluttua jämäilyn loppuessa ja toivon, että kaikki langat edes mahtuisivat laatikkoon, jonka eteen jäi tällä hetkellä kaksi pussia. Kiloja en ole kasasta laskenut, enkä sellaista tavoitetta aio ainakaan tänä vuonna laittaa, ettei tule liikaa paineita.

Pikkusiskon tuparit muuten menivät hyvin ja hauskaa oli. En ollut hänen luonaan vielä käynytkään ja yllätyin asunnon suuruudesta ja kuinka hyvin kaikki tavarat olivat jo löytäneet paikkansa. Tosin onhan hän siellä kaverinsa kanssa asunut jo kuukauden päivät.

torstai 11. huhtikuuta 2013

Kissarätti

Sain tämän valmiiksi jo eilen, mutta kameran akku loppui, enkä saanut kuvia. Tiskirätti on menossa pikkusiskoni tupareihin tänään. Valitsin tiskirätin, koska halusin viedä mennessäni  jotain hyödyllistä käsityötä ja näitä tiskirättejä on kehuttu aivan valtavasti. Tämä oli ensimmäinen omatekemäni tiskirätti, mutta näitä tulee varmasti lisää. Nyt kun olen yhden tehnyt, haluan tehdä pari itsellekin.

Malliksi valitisin tämän kissamallin, koska pikkusiskoni joutui jättämään omat kissansa vanhempieni luokse, joten ajattelin tämän piristävän. Ja värinä on tietenkin hänen lempivärinsä, pinkki (näkyy kuvassa hieman miedompana, oikeasti todella kirkas pinkki).


Ohje: Kelly Daniels, Halloween Cat Dishcloth
Langan kulutus: Hjertegarn Blend Bamboo, pinkki (16g)
Puikot: 3,50 mm 

Vaaleanpunaiset ranskanpastillit

Päätin tehdä kummitädilleni villasukat 50-vuotislahjaksi. Väriksi valitsin vaaleanpunaisen, hänen lempivärinsä. Aloitin sukkia jo monta viikkoa sitten, mutta sain ne vasta nyt valmiiksi.


Luultavasti sukkien kauniin karamellismäisen värisävyn takia, en voinut niitä tehdessä olla ajattelematta marenkia ja mansikkajäätelöä. Sukkien varsien pyöreistä muodoista puolestaan tuli mieleen ranskanpastillit. Yllättäen pidin väristä, jota en normaalisti voi sietää. Sukkien mallin löysin Ravlerystä. Se on Tiina Kuun Ulrika. Erityisesti pidän noista pyörylöistä.

Näitä sukkia tehdessäni opin myös uutta, vaikka tein ne normaalisti sukkapuikoilla ohjeessa suositelluiden pyöröpuikkojen sijaan. Ensinnäkin palmikkoa tein toista kertaa elämässäni ja kantapään tein aivan uudella tavalla. Sitä oli rentouttavaa tehdä, kun silmukoita ei tarvinnut poimia, vaan kantapää tehtiin lyhennetyillä kerroksilla.

En tiedä, huomaako kukaan, mutta sukat eivät oikein istu jalkoihini kunnolla, sillä ne on tehty 40-numeroiseen jalkaan ja omani ovat hieman pienemmät. 


Ohje: Tiina Kuu, Ulrika
Langan kulutus: 7 veljestä vaaleanpunainen (99g)
Puikot: 3,5 mm
    

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Operaatio Juhlamekko # 1

Sain tiistaina villatakkini valmiiksi, mutta en ehtinyt ottaa siitä kuvia vielä. Tällä hetkellä en niitä saakaan, sillä takki on menossa kansalaisopiston näyttelyyn. Mutta heti kun saan sen takaisin ja saan kuvaajan paikalle, kerron siitä täällä enemmän. Nyt kun olen saanut aikaavievän työn valmiiksi asti, on hyvä aloittaa seuraava iso työ, jossa onkin hieman enemmän haastetta.

Ensin hieman taustaa. Eli ystäväni on menossa naimisiin heinäkuussa ja olen miettinyt, millaisen asun laitan päälleni. Oikeastaan en ole ajatellut sitä aktiivisesti ennen kuin näin lehdessä täydellisen mekon. Se sopisi hyvin häihin ja muutenkin kesään.


Kuvan olen ottanut Viron suurimmasta käsityölehdestä: Käsityö, talvi 2009. Mekon on tehnyt Kristina Viirpalu, mutta ohjetta en siihen löytänyt. Yritin etsiä ohjetta netistä tähän tai samantyyliseen mekkoon yhtä huonoin tuloksin. Onko kukaan törmännyt samantyylisen mekon ohjeeseen?