torstai 28. huhtikuuta 2016

Purjehtijako?

Tällä kertaa esittelen poikaystävälleni tekemän pipon, jonka mallin nimi on Jacques Cousteau. Cousteausta minulle tulee mieleen meri ja purjehdus, vaikken miestä hyvin tarkkaan tunne. Hän ilmeisesti eli 1900-luvun alussa ja kirjoitti kirjoja meren hiljaisesta maailmasta.

Kun on kotoisin rannikolta, meri on ollut lähellä kokoajan ja olen myös siellä liikkunut niin laivalla, moottoriveneellä kuin purjeveneelläkin. Jotenkin tämä pipo sopisi kylmälle valtamerellä pitämään pään lämpimänä säällä kuink säällä. Minusta ei valitettavasti purjehtijaksi ole, mutta ehkä joskus....

J ei myöskään ole juurikaan ollut merellä, mutta tämä pipo sopii hänelle varmasti. Ainakin hän on itse valinnut mallin. Väritoive oli musta, mutta kai tummanharmaa on tarpeeksi lähellä, eikö?

Niin ja kuvasta sen verran, että hovikuvaajani oli jossain kaukana, joten jouduin ottamaan kuvan ihan itse, mikä oli hieman haastavaa, kun toimin samalla myös mallina.

Ohje: Jacques Cousteau Hat by Lalla Pohjanpalo
Lanka: Dropsin Merino Extra Fine, tummanharmaa (98 g)
Puikot: 4,0 mm

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Vaaleanpunainen unelma

Aloitin tämän työn jo syksyllä ja tiesin sen kestävän ainakin hetken, sillä tämä on vasta toinen tekemäni paita.En tietenkään tehnyt minkäänlaista mallipalaa ja käytin eri lankaa kuin ohjeessa, niin hieman jännitti lopputulos. Eikä uskoani yhtään parantanut se, että alkutekijöissään olevasta työstä ei ystäväni uskonut, että siitä tulisi aikuisten paita, sillä se näytti niin pieneltä.

Onneksi hän oli väärässä, sillä tämä paita sopii minulle täydellisesti.Bambulanka tekee siitä kevyemmän ja uskoisin, ettei se ole kesällä liian kuuma. Kyseessä on kuitenkin hihaton paita.

Lopuksi hieman vielä gradukuulumisia. Vietin eilen kolme tuntia litteroinnin parissa ja ehdin litteroida yhdestä haastattelusta 12 minuuttia. Miten normaali puhenopeus voi olla niin nopeaa, ettei sitä melkein ehdi tajuta sanasta sanaan, saati sitten kirjoittaa. No, ainakin se etenee, mutta tänään pidän vapaapäivän ja huomenna jatkan taas, jos vaikka saisin edes ensimmäisen haastattelun litteroitua ennen keskiviikkoa.

Ohje: Piitu Nykoppin Kerroksia -kirjasta (mallin nimeä en muista)
Lanka: Blend Bamboo vaaleanpunainen (356g)
Puikot: 3,0 mm