torstai 14. maaliskuuta 2013

Keskeneräistä

Takana on kiireinen viikonloppu ja seuraavan viikon alku, joten mitään valmista en ole onnistunut saamaan aikaiseksi. Osittain se johtuu myös siitä, että olen innostunut aloittamaan niin monta työtä. Tällä hetkellä yritänkin saada jotain valmiiksi asti. Koska minulla ei ole kuitenkaan mitään valmista näytettävää, näytetään sitten keskeneräisten kasa.


Vaikka isoäidin neliöt eivät ole koskaan minua innostaneet, innostuin klipsuvirkkauksen jälkeen Afrikan kukista. Ajattelin tehdä niistä vauvapeiton, kunhan saan tarpeeksi monta valmiiksi. Pikkuserkkuni pitäisi syntyä aivan lähiaikoina.

Toinen vasemmalta on tulossa olevat norsu, josta ei puutu oikeastaan muuta kuin viimeistely (jostain syystä se on kuitenkin hieman jäänyt... No, ehkä viikonloppuna).

Seuraavana ovat vaaleanpunaiset sukat, jotka on tarkoitus antaa kummitädilleni 50-vuotislahjaksi, hieman jälkijunassa, kunhan valmistuvat.

Harmaa huivi on tarkoitettu itselle. Siitäkin puuttuu vielä jonkin verran.

Viimeisenä tällä hetkellä työn alla oleva osa punaisesta villatakistani, joka pitäisi saada valmiiksi mielellään mahdollisimman pian.

Huomaa muuten langan täytteinen hylly. Pitäisi varmaan hankkia lisää laatikoita, joihin kerät saisi siististi. Tuo menee kumminkin tällä hetkellä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti