lauantai 11. tammikuuta 2014

WIPs for the Weekend # 1

Huomasin loppuvuodesta blogiaktiivisuuden huononevan pikkuhiljaa, joten tänä vuonna ajattelin varmistaa, että päivityksiä tulisi tasaiseen tahtiin. Koska mitään valmista ei tällä kertaa ole, esitellään keskeneräisiä (Work In Progress) niin kuin otsikostakin voi päätellä.


Näitä siis teen eteenpäin tänä viikonloppuna. Tulossa on (yllätys, yllätys) sukkia. Petroolin väliset junasukat synttärilahjaksi 2-vuotiaalle. Lisäksi aloitin perusvillasukkia, joita en ole tehnyt ikuisuuksiin. Ne ovat kuitenkin hyvä työ, varsinkin tenttikaudella, kun sukat valmistuvat kuin huomaamatta, ja kun välillä tekee muutakin kuin vain lukee, niin jaksaa keskittyä tenttikirjoihin aivan eri tavalla.

Komannet sukat on tehty Missä neuloimme kerran -blogin jämälankavillasukkajoulukalenterin mukaisilla raidoilla. Huomasin ohjeen hieman liian myöhään, jotta olisin ehtinyt siihen osallistua oikeaan aikaan, mutta tammikuu kelpaa mielestäni tähän hyvin, koska blogini täyttää yhden vuoden juuri 24. päivä tätä kuuta. Varmasti jonkinlaista arvontaakin on sen kunniaksi luvassa, mutta siitä lisää sitten myöhemmin. :)

Lisäksi kesken on violetti pipo, mikä ei kyllä kuvassa kauhean hyvin näy. Pitää saada se nopeasti valmiiksi, sillä talvi näyttää vihdoinkin tulleen. Ulkona sataa LUNTA!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti