sunnuntai 31. elokuuta 2014

Kaikki aloitukset tehty

Vihdoin ja viimein olen saanut viimeisetkin aloitukset tehtyä. Viimeiseksi tänä vuonna jäivät sukat ja pipo. Saa nähdä, valmistuvatko ne myös viimeisenä. Viime viikkoina minulla onkin ollut aivan liikaa tekemistä, jotta olisin ehtinyt tänne mitään kirjoitella, mutta toivottavasti se muuttuu nyt kun työt loppuvat ja opiskelut jatkuvat.


Kuvassa näkyvätkin kaikki kuusitoista keskeneräistä työtä. Hieman sain sovittaa, että kaikki mahtuivat nappihyllykön päälle :) Toivottavasti joulukuussa tuossa on jo paljon tilaa. Ainakin minulla on koko ajan hollilla joku työ, jota jatkaa innolla eteenpäin. Päätin olla stressaamatta, enkä siis ole laskenut tahtia, kuinka nopeasti töiden pitäisi valmistua. Ehkä sitä pitää enemmän pohtia sitten joulukuussa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti