sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Viime vuoden viimeiset

Joulunalusaika on ainakin täällä lounaisrannikolla ollut todella kiireistä. Viimeisen kahden viikon aikana olen saanut kolme työtä valmiiksi, kaikki lahjaksi. Lisäksi kun otetaan huomioon työt, sukuloimiset ja muut juhlallisuudet, bloggaamiselle ei vain ole tuntunut löytyvän aikaa. Tämä postaus toimiikin nyt viime vuoden viimeisten töiden esittelyalustana samoin kuin vuoden 2014 yhteenkokoomisessa. Lankainventaario on luvassa ensi viikonloppuna, sillä haluan tietää, oliko langanostolakostani mitään hyötyä.

Aloitetaan siis valmiista töistä. Olen saanut valmiiksi kahdet lapaset ja yhdet sukat viime viikkoina. Vasemmanpuoleisessa kuvassa on esillä ensimmäisenä valmistuneet lapaset. Nämä kaunokaiset valmistuivat jo 22.12. ja ehtivätkin hyvin mukaan joululahjapakettiin takana näkyvän suklaapaketin kanssa.

Hattivatti lapaset olivat hieman hidasta neulottavaa, mutta toisaalta onnistuivat paremmin kuin aiemmat kirjoneuleeni. Ihan hirveän monia kirjoneuleita ei ole vielä tullut tehtyä, mutta ehkä tulevaisuudessa innostun niistä enemmänkin. Ainakaan enää ei tarvitse murehtia epätasaista neulejälkeä, sillä näistä tuli jo melko tasaiset. Kirjoneuleissa minua yleensä harmittaa, kun ei voi luottaa niinkään muistiin, vaan ohje on oltava kokoajan mukana. Toisaalta kuvion muodostuminen on hyvin palkitsevaa.

Toisena (joulupäivänä) valmistuivat oikeanpuoleiset sukat. Nämä ovat lojuneet keskeneräisinä kaapin pohjalla kesästä asti ja nyt ne piti saada valmiiksi nopeasti. Sukat menivät 70-vuotislahjaksi 27. päivä, joten aika tiukille meni. Sukat on tehty ihan peruskaavalla ja lopuksi pohjaan on lisätty jarrut aiemminkin käyttämälläni "jarrunesteellä". Lahja oli muuten kovin tykätty :D

Viimeisenä tein mustat miesten lapaset, jotka valmistuivat myös välipäivinä. Tarkoitukseni oli antaa ne myös joululahjaksi, mutta saaja oli ihan tyytyväinen, vaikka saikin lahjansa myöhässä. En tiedä, onko muillakin ollut samanlaisia ongelmia joskus, mutta miehille sopivan mallin löytäminen on haastavaa. En nimittäin ollut varma, millainen palmikko on liikaa ja kumminkin tarvitsin jonkin mielenkiintoisen yksityiskohdan, jotten kyllästyisi kesken kaiken.

Löysin mallin, joka oli sopivan miehinen, ja jota tehdessäni en kyllästynyt kuoliaaksi. Lapasen keskellä on yksi simppeli palmikko. Muuten lapaset ovat aivan tavalliset mustat lapaset. Väri aiheutti ongelmia kuvaamisessa, joten en saanut kuin yhden julkaisukelpoisen kuvan, joka näkyy hieman alempana.

 Ohje: Hattivatit Saarella by Paula Loukola
Langat: Novita Wool ruskea (33g) & vaalean vihreä (29g)
Puikot: 2,5 mm
valmis: 22.12.

 Ohje: Perussukka
Lanka:7 veljestä Raita (122g)
Puikot: 4,0 mm

Ohje: Basic Cabled Mittens by Amy o'Dell
Lanka: Kotikulta Sukkalanka musta (66g)
Puikot: 4,0 mm
 
Tässä loppuun vielä vuosi 2014 lukuina:

Sukat 8
Tiskirätti 3
Lapaset 2

Sukkia on tullut siis vuoden aikana tehtyä melko paljon tai ainakin enemmän kuin vuonna 2013. Yllä olevien lisäksi ehdin tehdä nuken, hipon, kämmekkäät, pipon ja suuren kasan Afrikan kukkia, joita en laskenut vielä kilomäärään, sillä se työ ei ole vielä valmis. Kaiken kaikkiaan valmiisiin töihin kului lankaa 1,3 kg. Se on vähemmän kuin viime vuonna, mutta ei mitenkään vähän. Lankavarastoni on siis pienentynyt jonkun verran, sillä olen vuoden aikana ostanut lisää vain 150 g yksiin sukkiin. Muutoin olen pärjännyt varastoillani. Takana on siis hyvä vuosi. Toivottavasti edessä toinen samanlainen :)



2 kommenttia:

  1. Moi! Minäkin olen vuosikausia opetellut kirjoneuletta. Pari viikkoa sitten kokeilin "nurin päin" neulomista ja tulos oli yllättävän siistiä. Eli neule käännetään nurin päin ja ja langat kulkevat ulkopuolella, jolloin ne jäävät vähemmän tiukalle kuin sisäpuolella. Kuvio muodostuu sisälle. Suosittelen lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mielenkiintoinen idea. En vain tiedä, jaksaisinko kutoa nurjaa kokoajan ;)

      Poista