sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Ampiaishuivi

Eilen oli oikea juhlapäivä. Ensin oli serkun rippijuhlat ja sen lisäksi vielä kaverin synttärit. Nyt on kaveri siis saanut lahjansa ja mieluinen oli. Esitellään kumminkin ensin kortit, jotka askartelin juhlakaluille.


Kuten varmaan monet arvaavatkin, vasemman alakulman kortti oli ripille päässeelle. Ylin kortti oli kaverilleni ja oikean alakulman kortin tein kummitädilleni, joka on saavuttanut viidenkymmenen vuoden iän. Hänet näin tosin vain pikaisesti. Ja sitten syntymäpäivälahjaan. Alemmat kaksi kuvaa on samasta huivista, mutta eri puolilta. 



Huivi tekniikan opin kansalaisopiston kurssilla, mutta ohje löytyy myös MODA 5/2012 -lehdestä. Huivi on tehty kahdella värillä niin, että kerros on ensin neulottu toisella ja sitten toisella. Jälki on todella veikeä.  Neuloin siis briossitekniikalla 30cm x 150cm mittaisen huivin ja ompelin päät yhteen. Usko alkoi jo mennä tuota neuloessa, sillä valmista ei meinannut tulla millään. Uurastus kuitenkin palkittiin, sillä valmis huivi tuntui ihanan kuohkealta ja lämminkin se on. Ystäväni suostui vielä esittelemään huivia käytännössä. Hän vaikutti pitävän tummasta puolesta enemmän, mutta kaksipuoleisessa onkin se hyöty, että voi valita itseään miellyttävän värimaailman.


Ohje: tekniikka opittu kurssilla, myös MODA 5/2012 (oma leveys, pituus ja tuubiksi ompelu)
Langan kulutus: 7 veljestä musta (230g) & 7 veljestä keltainen (216g)
Puikot: 4,0 mm pyöröt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti