perjantai 1. maaliskuuta 2013

Lankaostoksia

Tarvitsin Kotiväki-lankaa kansalaisopiston kurssille ja netissä surffaillessani löysin sitä Tapion kaupasta poistomyynnistä. Mukaan tarttui sitten hieman muutakin. Paketti oli postissa jo maanantaina, mutta nyt vasta ehdin laittaa sen tännekin.


 Ensimmäisessä kuvassa ne olivat vielä paketissa Siitä ei kuitenkaan näkyneet kaikki kerät selvästi, siksi erilliset kuvat vielä sisällöstä. Elikkä mukaan mahtui kolme kerää Novita Woolia ja kolme kerää Maijaa.
Lisäksi kuusi kerää Novita Tennesseetä ja kaksi kerää Kotiväkeä 200 gramman kerissä. Oikeastaan kaikille kerille on jonkinlaisia suunnitelmia, mutta saa nähdä, milloin ehdin niitä toteuttamaan. Maijaa otin kokeiluksi, siitä olisi mahdollisesti luvassa sukat ja Tenneseestä luultavasti jonkinlainen paita. Malleihin asti en kuitenkaan vielä ole päässyt. Tällä viikolla tilasin lisäksi lankoja Kutilen loppuunmyynnistä, mutta niitä en ole vielä ehtinyt kuvaamaan, enkä tänään kuvaakaan. Katsotaan ehdinkö huomenna, kun luvassa olisi niin rippijuhlat kuin synttärijuhlatkin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti